Tero Vaurasteen kirje asiakkaille ja yhteistyökumppaneille 12.12.2019

Hyvä asiakkaat ja yhteistyökumppanit! 

Olen aloittanut 6.12.2019 Nurminen Logisticsin toimitusjohtajan tehtävässä. Olen ollut yhtiössä jo marraskuun loppupuolelta perehtymässä tilanteeseen käyttänen perehtymisviikkoni henkilökuntaan tutustuen sekä yhtiön toiminnan prosesseihin syventyen. Päättyvänä vuonna aloitettua kehitystyötä jatketaan ja kehitämme palveluitamme vastaamaan aiempaakin tehokkaammin ja paremmin teidän tarpeisiinne. Olemme asiakkaitamme varten.

Jo kolmella eri vuosisadalla toimineen yrityksemme vahvuus ovat olleet henkilöstön ja toimintojen muuntautumiskyky. Ilmastokriisin aikakaudelle logistiikkaan ja teollisuuteen kohdistuu jälleen uudistumispainetta, johon haluamme vastata tarjoamalla asiakkaillemme kokonaistehokkaita ratkaisuita, joissa huomioidaan ympäristö, turvallisuus, aikataulut ja logistiikan kustannukset. Tarjoamme Pohjoismaiden ainoan säännöllisesti liikennöivän junayhteyden Kiinaan. 

Perehtyessäni Suomen toimipisteiden toimintaan olen päässyt tutustumaan myös palveluihimme kuuluviin vaativien erikoiskuljetusten hoitamiseen sekä vaarallisten aineiden ja kemikaalien varastointiin. Olen vaikuttunut siitä, miten vahvaa syväosaamista työyhteisömme pystyy tarjoamaan käyttöönne. Uudistettu myyntiorganisaatiomme pystyy aiempaa paremmin koostamaan räätälöityjä ja skaalautuvia logistiikkaratkaisuita. Palvelumme kattavat Suomen lisäksi Baltian, Venäjän ja Aasian alueet, joissa voimme tarjota verkostoratkaisuja tarpeisiinne

Toteutettavien uudistusten tarkoituksena on mahdollistaa oman liiketoimintamme kannattava kasvu ja kehitys luotettavana logistiikkakumppanina. Tämän toteuttamiseksi toivon, että otatte herkästi yhteyttä, mikäli haluatte antaa palautetta tai kysyä tarkentavia kysymyksiä. Kansainvälisen kaupan turbulenssit sekä globaalien megatrendien muutospaineet näkyvät meidän kaikkien työssä. 

Haluan, että voimme jatkossakin tarjota teille etumatkaa laadukkaasta logistiikasta. Tavoitat minut ja myyntijohtaja Mikko Järvisen allaolevista yhteystiedoista. Olemme teitä varten.

Hyvää joulunaikaa kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.

Toimitusjohtaja
Tero Vauraste

 

 

Yhteystiedot:

 

Toimitusjohtaja Tero Vauraste

tero.vauraste@nurminenlogistics.com

 

SVP Sales Mikko Järvinen

mikko.jarvinen@nurminenlogistics.com