Nurminen Logistics Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Nurminen Logistics Oyj                                                     Pörssitiedote 7.4.2015 klo 16.00

Nurminen Logistics Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 7.4.2015 tehtiin seuraavat päätökset:

Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapaus

Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2014 – 31.12.2014 sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että tilikaudelta 1.1.2014 – 31.12.2014 ei makseta osinkoa.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiökokous päätti, että hallitukseen kuuluu neljä varsinaista jäsentä. Yhtiökokous valitsi hallituksen varsinaisiksi jäseniksi uudelleen seuraavat henkilöt: Tero Kivisaari, Juha Nurminen, Jukka Nurminen ja Alexey Grom. Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajakseen Tero Kivisaaren. Hallitus asetti myös tarkastusvaliokunnan, jonka jäseniksi valittiin Jukka Nurminen ja Alexey Grom.

Yhtiökokous päätti, että yhtiön hallituksen jäsenille vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvältä toimikaudelta maksetaan seuraavat palkkiot: hallituksen puheenjohtajalle 40 000 euroa ja kullekin muulle hallituksen jäsenelle 20 000 euroa. Lisäksi kullekin Suomessa asuvalle hallituksen jäsenelle maksetaan kokouspalkkiona hallituksen ja sen valiokuntien kokouksista 1 000 euroa kokoukselta ja Suomen ulkopuolella asuvalle jäsenelle 1 500 euroa kokoukselta. Vuosipalkkiosta 50 prosenttia maksetaan Nurminen Logistics Oyj:n osakkeina ja loppuosa rahana. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa vuosipalkkiona saatuja osakkeita kolmeen vuoteen niiden vastaanottamisesta lukien.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeanneista ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Annetun valtuutuksen nojalla hallitus voi yhdellä tai useammalla päätöksellä antaa tai luovuttaa osakkeita ja/tai erityisiä oikeuksia määrän, joka vastaa enintään 20 000 000 uutta osaketta siten, että sanottuja osakkeita ja/tai erityisiä oikeuksia voitaisiin käyttää muun muassa yritys- ja liiketoimintakauppojen tai muiden liiketoiminnan järjestelyiden ja investointien rahoittamiseen, omistusrakenteen laajentamiseen, hallituksen palkkioiden maksamiseen ja/tai henkilöstön kannustamiseen tai sitouttamiseen.

Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää sekä maksullisesta että maksuttomasta osakeannista. Valtuutus päättää maksuttomasta osakeannista sisältää oikeuden päättää myös osakeannista yhtiölle itselleen siten, että yhtiön ja sen tytäryhteisöjen hallussa voi kulloinkin olla yhteensä enintään yksi kymmenesosa (1/10) yhtiön kaikista osakkeista.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista ehdoista osakeanteja ja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia koskien. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta joka suhteessa samalla tavoin kuin yhtiökokouskin voisi näistä päättää, mukaan lukien sen, että hallituksella on oikeus päättää myös suunnatuista osakeanneista ja/tai erityisten oikeuksien antamisesta.

Valtuutuksen on voimassa 30. huhtikuuta 2016 asti.  

Tilintarkastaja

Yhtiökokous päätti valita yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi uudelleen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka KHT-yhteisö KPMG Oy Ab:n. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Ari Eskelinen. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Nurminen Logistics Oyj

Olli Pohjanvirta
toimitusjohtaja

Lisätietoja: Olli Pohjanvirta, toimitusjohtaja, p. 010 545 2431.

JAKELU                                                                        
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet                                                    
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita rautatiekuljetuksia, projektikuljetuspalveluita, erikoiskuljetuksia sekä huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.