Logistics Nurminen Logistics Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Nurminen Logistics Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 12.6.2020 tehtiin seuraavat päätökset:

Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen, johon kuuluu myös konsernitilinpäätös, tilikaudelta 1.1.2019−31.12.2019 sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille, toimitusjohtajille ja väliaikaiselle toimitusjohtajalle sekä vahvisti palkitsemispolitiikan.

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että tilikaudelta 1.1.2019−31.12.2019 ei makseta osinkoa.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiökokous päätti, että hallitukseen kuuluu viisi jäsentä. Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen seuraavat henkilöt: Olli Pohjanvirta, Juha Nurminen, Jukka Nurminen, Irmeli Rytkönen ja Alexey Grom.

Yhtiökokous päätti, että yhtiön hallituksen jäsenille, jotka valitaan varsinaisessa yhtiökokouksessa toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2021 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, maksetaan seuraavat palkkiot: hallituksen puheenjohtajalle 40 000 euroa ja kullekin muulle hallituksen jäsenelle 20 000 euroa.

Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona hallituksen ja sen valiokuntien kokouksista 1 500 euroa kokoukselta, muille Suomessa asuville hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiona hallituksen ja sen valiokuntien kokouksista 1 000 euroa kokoukselta ja Suomen ulkopuolella asuvalle jäsenelle 1 500 euroa kokoukselta. Vuosipalkkiosta 50 prosenttia maksetaan Nurminen Logistics Oyj:n osakkeina ja loppuosa rahana. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa vuosipalkkiona saatuja osakkeita kolmeen vuoteen niiden vastaanottamisesta lukien. Hallituksen puheenjohtajalle myönnetään lisäksi puhelinetu.

Tilintarkastajan valinta ja palkkiosta päättäminen

Tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy valittiin yhtiön tilintarkastajaksi toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2021 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Juha Hilmola.

Tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeanneista ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Valtuutuksen nojalla hallitus voi yhdellä tai useammalla päätöksellä antaa tai luovuttaa osakkeita ja/tai erityisiä oikeuksia määrän, joka vastaa enintään 20 000 000 uutta osaketta siten, että sanottuja osakkeita ja/tai erityisiä oikeuksia voitaisiin käyttää muun muassa yritys- ja liiketoimintakauppojen tai muiden liiketoiminnan järjestelyiden ja investointien rahoittamiseen, omistusrakenteen laajentamiseen, hallituksen palkkioiden maksamiseen ja/tai henkilöstön kannustamiseen tai sitouttamiseen.

Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää sekä maksullisesta että maksuttomasta osakeannista. Valtuutus päättää maksuttomasta osakeannista sisältää oikeuden päättää myös osakeannista yhtiölle itselleen siten, että yhtiön ja sen tytäryhteisöjen hallussa voi kulloinkin olla yhteensä enintään yksi kymmenesosa (1/10) yhtiön kaikista osakkeista.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista ehdoista osakeanteja ja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia koskien. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta joka suhteessa samalla tavoin kuin yhtiökokouskin voisi näistä päättää, mukaan lukien sen, että hallituksella on oikeus päättää myös suunnatuista osakeanneista ja/tai erityisten oikeuksien antamisesta.

Valtuutus on voimassa 30. huhtikuuta 2021 asti eikä valtuutuksella kumota 17. heinäkuuta 2017 ylimääräisen yhtiökokouksen hallitukselle antamaa valtuutusta päättää osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja

Varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja tulee olemaan nähtävillä yhtiön internetsivuilla viimeistään 26.6.2020.

Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Nurminen Logistics Oyj:n hallitus on järjestäytymiskokouksessaan varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen valinnut Olli Pohjanvirran hallituksen puheenjohtajaksi.

Lisäksi hallitus valitsi keskuudestaan jäsenet yhtiön hallituksen tarkastusvaliokuntaan, johon kuuluvat Irmeli Rytkönen ja Jukka Nurminen. [●] valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi.

Nurminen Logistics Oyj

Hallitus

Lisätietoja: Olli Pohjanvirta, hallituksen puheenjohtaja, p. 040 900 6977.

JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.fi

 

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.