Terminal Foreman Samuli Riisiö: Nurmisella on nykyisen työurani paras porukka

samuli riisiö

“Nurmisella pääsee tekemään todella monisäikeistä hommaa. Lupaan, että tylsää ei tule!”

Nurminen Logisticsin Samuli Riisiö työskentelee esimiestehtävissä terminaalin työnjohtajana Mussalossa, Kotkassa. Työnjohtaja on tärkeä lenkki terminaalin operatiivisessa tiimissä, joka pääsee näkemään terminaalin tapahtumat aitiopaikalta.

Samulin päivittäisiin tehtäviin kuuluu tiivis työskentely sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien parissa. Hän vastaa kokonaisvaltaisen laadun toteutumisesta ja toimii esimiehenä terminaalityöntekijöille.

Samuli on pitkän linjan logistiikka-alan ammattilainen, joka on ensimmäisen kerran tullut taloon vuonna 2004. “Aloitin terminaalityöntekijänä ja nykyisin virallinen tittelini on työnjohtaja”, Samuli muistelee urakehitystään.

Mukavat työkaverit ja joustava työ vetivät takaisin

Urapolut johdattavat usein monia työroolista toiseen sekä vanhan tutun organisaation että uusien haasteiden välillä. Samuli onkin pieniä taukoja lukuun ottamatta viihtynyt Nurmisella jo 16 vuotta.

“Olen muutaman kerran hairahtanut kilpailijoiden leipiin, mutta aina palannut Nurmiselle,” naurahtaa Samuli.

Nurminen saa Samulilta erityiskiitokset joustavuudesta.

“Olen suorittanut työn ohessa muun muassa logistiikan perustutkinnon, siis suoraan työhöni liittyvän koulutuksen. Kouluttauduin omasta aloitteestani, mutta opiskeluun on aina suhtauduttu positiivisesti ja kannustavasti. Opiskelu sujui jouhevasti työn ohessa,” Samuli summaa.

Työn vaihtelevuus pitää mielenkiinnon yllä

“Koen olevani hiukan suorittaja ja perfektionisti, ja kaipaankin työltäni haastavuutta. Ajoittain nopeatahtinen ympäristö tarjoaa sopivasti haastetta ja pitää mielenkiinnon yllä. On palkitsevaa saada hommat hoidettua aikataulujen puitteissa,” Samuli pohtii.

Kiinnostus ja halu parantaa työelämää veivät Samulin pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tehtäviin. Kokemus antoi myös omalle urakehitykselle nostetta.

“Nykyisiin esimiestehtäviini sain hyvät eväät, kun toimin pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Oma osaamiseni on lisääntynyt koulutusten ja kokemuksen myötä, mistä on ollut hyötyä uralla,” Samuli vinkkaa.

Johtamista positiivisen kautta

Tuleville nurmislaisille Samulilla on rohkaisevia terveisiä: “Nurmisella pääsee tekemään todella monisäikeistä hommaa. Lupaan, että tylsää ei tule!”

Positiivisen kautta johtaminen on Samulille tärkeä arvo, joka näkyy suoraan siinä, että töissä viihdytään. Hän uskookin, että tuloksellisuus ja tehokkuus syntyvät ihmisten hyvinvoinnin kautta. “Parasta Nurmisella on, että meillä yhteistyö toimii. Tiimimme pelaa loistavasti yhteen. Koenkin, että meillä on tällä hetkellä työurani paras porukka. Uskallan jopa puhua työkavereideni puolesta, kun sanon, että muutkin ovat samaa mieltä. Uskon, että positiivisen kautta porukasta saadaan enemmän irti, meillä se toimiikin loistavasti,” Samuli kehuu.